Taasko matkalle rajan yli? Ei lastenlapsia katsomaan eikä hautausmaalla käymään vaan viranomaisten tahdosta. En tiedä, onko oikeutettua verrata tämän päivän matkoja 40- ja 50-lukujen kärsimysten matkoihin. Tosin vanhalle ihmiselle nämäkin matkat voivat kääntyä kohtalokkaiksi: silloin ennen kestettiin paljon enemmän, koska oltiin nuoria ja terveitä, edessä oli vielä niin paljon.

Nyt olisi ollut jo rauhallisen ja turvallisen elämän aika. Mutta areenalle ilmestyikin Laki maahanmuuttajien erityistuesta. Viranomaisten mielestä se on parannus toimeentulotuen hakemiseen, mutta monille eläkeläisille se on edelleen kipeä kohta. Ihmiset ottivat sen ilolla vastaan, senhän pitäisi olla helpotuksena vanhusten rahahuoliin: Vanhat ihmiset ovat jo niin väsyneitä ja masentuneita tässä. Meille jäi niin vähän rahaa elämiseen, että tuskin pärjäämme .

Mutta erityistuki voidaan hylätä, jos tuen hakija ei anna tarpeellista tietoa tai ei esitä sellaista selvitystä, jota häneltä voidaan vaatia. Tervemenoa matkalle vaan! Lain erityistuesta tarkoituksenahan on turvata toimeentulo vanhuuden ja työkyvyttömyyden ajalta sellaisille Suomessa asuville maahanmuuttajille, jotka muutoin olisivat jatkuvasti toimeentulotuen tarpeessa. Turvata! Taasko kävi niin, että viranomaisten viesti on ristiriidassa ihmisten käytännön kokemuksen kanssa? Miksi saamme lukea paluumuuttajavanhusten kirjeestä Inkerikeskus.fi lehteen: Vanhuksilla ei ole mitään rauhaa: täytyy käydä monta kertaa Venäjällä hakemassa monenlaisia todisteita, ennen kuin avustusta maksetaan... miksi otitte meitä tänne asumaan, jos ette halua kuunnella meidän ihan pieniä vaatimuksia. Meidän kansaa kidutettiin koko ikämme... Pyydämme jättämään meitä rauhaan....

Tämän lisäksi edut, joita täällä asuvat vanhukset saavat Venäjältä lasketaan tuloiksi täällä. Ne ovat korvauksia Stalinin aikojen vainoista, Leningradin saarrosta kärsineille, alaikäisinä vangeiksi joutuneille! Nämä pienet edut isoista kärsimyksistä lasketaan tuloiksi ja vähennetään pienestä erityistuesta pois! Kärsimyksethän eivät maksa mitään.

Presidentti Tarja Halonen korosti uudenvuodenpuheessaan kanssaihmisten kunnioituksen merkitystä ja kytki sen ikäihmisten tarvitsemien palvelujen järjestämiseen. Hän painotti, että vanhojen ihmisten elämänkokemus ja tietämys on arvokas perintö koko yhteiskunnalle. Olen vakuuttunut siitä, että inkerinsuomalaisten ikäihmisten elämänkokemus on juuri tuollainen arvokas perintö. Tämä sukupolvi on kestänyt vainoamisen ja hylkäämisen, käynyt kaikki mahdolliset kärsimysten matkat läpi ja muuttanut Suomeen tavoitteenaan kansan säilyttäminen ja kehityksen turvaaminen. Yhdistävinä tekijöinä suomalaisiin voisi kuvailla: suomen kieli ja murteet, samankaltainen uskonto, samanlaiset arvot ja mentaliteetin erityispiirteet. Ja se kuuluisa suomalainen sisu, joka auttoi näitä ihmisiä pitämään kiinni identiteetistään raskaimpinakin aikoina, joskus kuoleman uhalla. Saavatko he riittävästi arvostusta, eikö arvostuksen tulisi myös heijastua käytännön tekoihin ja asioihin?

Toista vuotta olen puheenjohtajana pitänyt vastaanottoa. Melkein kolmasosa puoleeni kääntyneistä on vanhoja ihmisiä, joiden huolena ovat eläkkeet tai toimentulotuki. Avunhuudot kuluvat ikäihmisten kirjeistä. Miten me voisimme auttaa? Inkerikeskuksen hallitus on tehnyt kyselyn vähemmistövaltuutetulle. Vähemmistövaltuutetun näkemyksen mukaan ikääntyvien maahanmuuttajien osalta ei esiinny syrjintää. Itse olen nostanut esille eläkekysymyksiä käydessäni eduskunnassa kaupunkiseminaarissa, enkä tiedä tulimmeko kuulluksi.

Vaihtoehtoja asiantilan korjaamiseksi on aina löydettävissä, olisipa vielä tahtoakin kuulla ihmisten pienet huolet ja toimia.

Parannusta on odotettavissa, hallitus on tehnyt esityksen eduskunnalle, tahtoisin uskoa, että inkerinsuomalaisetkin ovat tässä esityksessä mukana. On vaikea kuvailla sanoilla kuinka kärsii inkerinsuomalaisten ehjä itsetunto, joka kaikkina aikoina on yhdistänyt Inkerin ja Suomen kansoja.

Lainmuutosta odotetaan vuoden kuluttua, sen on tultava voimaan 1.1.2008. Jaksaako meidän äitiemme ja isiemme sukupolvi odottaa? Ken tietää.

Irina Kapelian,
Inkerikeskus ry:n puheenjohtaja