Metsäpirtin Ahtiaisten lehti
maaliskuu 2008
TEHDÄÄN SE KIRJA!
Nimittäin se sukukirja – tehdään se lopultakin!
Asiaa on valmisteltu hartaasti ja huolellisesti kaikkien mielipiteet huomioon ottaen ja niitä kaikkia kunnioittaen. Se on hyvä mutta erittäin hitaaksi osoittautunut työmuoto.
Mutta nyt kirjantekijät ovat kokoontuneet jo kahdesti tämän vuoden aikana. Solmuja on availtu, puhuttu auki. Se on kannattanut. Nyt on tekemisen meininkin. Työ on päässyt niin hyvään vauhtiin, että nyt, hyvät Ahtiaiset, on viimeinen hetki tulla mukaan.
Pentti Ahtiaiselle on kertynyt useita Ahtiaisten kirjoittamia mielenkiintoisia juttuja. Kuitenkin ne edustavat voittopuolisesti paria sukuhaaraa.
Siispä te, jotka ette vielä ole tähän savottaan osallistuneet, kaivakaapa pöytälaatikkoa, jos sinne vaikka on jotakin kertynyt. Jos on tarinoita muistissa tai nauhalla edellisiltä polvilta. Jos on valokuvia vanhoista sukulaisista tai vanhoilta kotikulmilta. Jos on mielenkiintoisia lehtileikkeitä tai muuta sukuun liittyvää tietoa. Sillä kaikella on nyt käyttöä. Tätä kirjaa ajatellen alkaa myös olla VIIMEINEN HETKI TARTTUA TOIMEEN ja toimittaa aineisto kirjaa tekevien tietoon!
Kirjasta tulee sellainen kuin me Ahtiaisen suku olemme. Jos SINUN sukuhaarastasi ei tarinoita tai kuvia ole tekijöiden käytettävissä, niin siltä osin esitys jää kirjassa latteaksi, tilastotiedoiksi. Jos lähimpien sukulaistesi joukossa kuitenkin on vielä muistajia, joita voisi haastatella, niin kerro alla luetelluille tekijöille. Me teemme mitä pystymme aukkojen paikkaamiseksi.
OTA YHTEYTTÄ!
Terveisin Ilmi Pesonen
Kirjatoimikunnan yhteystiedot ovat lehden viimeisellä aukeamalla

edellinen sivu
seuraava sivu
sisällys