Metsäpirtin Ahtiaisten Sukuseura ry

Esi-isä Laurin jalansijoilla Kantaisä Lauri Ahtiaisen kotipaikka Metsäpirtin Viisjokea reunustavalla viljelysaukealla löytyy noin sadan metrin tarkkuudella, vaikka soranotto ja pellon reunan mahdollinen siirtyminen vaikeuttavatkin vanhan talonpaikan aivan tarkkaa määrittämistä. Lauantaina 12.6. pellon reunaan pöllähti bussilastillinen meitä Laurin jälkeläisiä. Matkalaisten joukko kohotti maljankin paikan löytymisen kunniaksi. Kaikkiaan 32 henkilöä oli mukana Metsäpirtin Ahtiaisten sukuseuran järjestämällä kotiseutumatkalla 10.-13. kesäkuuta 2010. Moni oli mukana ensimmäistä kertaa. Nuoria oli mukana lähes kolmannes porukasta.
Odotuksiakin oli kovasti, sillä sukukirjan tekoon liittyen Harri Laine ja Markku Lemmetti ovat tutkineet Ahtiaisten talojen sijaintia vanhoista kartoista aina 1700-luvun lopulta lähtien. (Niistä kerrotaan tarkemmin mm. keväällä ilmestyneessä sukuseuran lehdessä, joka löytyy näiltä samoilta nettisivuilta.) Vuoden 1779 kartassa Wanhajaaman kylässä Viisjoen luona on viisi taloa, joissa asui Ahtiaisia ja Peltosia. Ahtiaisten talot sijoittuivat tien pohjoispuolelle, Peltoset lähinnä eteläpuolelle. Vuonna 1939 lähes noilta samoilta jalansijoilta, joilla esi-isä Lauri aikanaan kulki, lähti evakkoon Vehmaan Matti Ahtiaisen isä Akseli Ahtiainen vanhempiensa kanssa. Matti on käynyt paikalla, kuin siellä vielä olivat nähtävillä kotipaikan kellarin rauniot. Nyt paikka on soranoton runtelema eikä kellarista enää löydy jälkeäkään, mutta Matin avulla paikka oli kuitenkin löydettävissä aika helposti. Saapastelimme heinäpellolle, jolta kevään ensimmäiset rehut oli juuri korjattu. Vieressä olevista sorakuopista yritettiin vielä potkia esiin jotain jälkiä vanhasta kellarista, mutta ei niitä enää löytynyt - ainoastaan rojua paljon uudemmilta ajoilta. Matin, Harrin ja Markun yhteinen käsitys kuitenkin on, että olimme oikealla paikalla noin sadan metrin tarkkuudella. Niinpä saatoimme juhlistaa tuloksellista etsintää poksauttamalla auki tilaisuutta varten Koselasta hankitut pullot venäläistä sampanjaa. Viisjoen tien vastakkaiselle "Peltosten puolelle" on viime vuosina ilmestynyt lomakylä. Myös vieressä olevan Hovitien risteykseen on rakennettu aidan taakse komea kaksikerroksinen kivitalo, jonka rautaportilla liehuu isäntien kolmivärinen lippu. Voi olla, että Laurinkin entiset viljelykset siirtyvät tulevaisuudessa tonttimaaksi, joten kiinnostuneiden kannattaa vierailla paikalla mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Laurin asuinpaikkaa ei nyt mitenkään merkitty, mutta sen löytää Viisjoen sillan jälkeen tien pohjoispuolelta ennen viistosti vasemmalle erkanevan Hovitie risteystä. Paikka on myös ennen nykyisen Viisjoen kylän (Pjatiretse) rajakylttiä ja sotamuistomerkkiä.	Matti Ahtiainen, Jaakko Ahtiainen ja toinen Matti Ahtiainen etsivät, löytyisikö soranoton tuhoamasta kellarista kaikesta huolimatta vielä jotain jäänteitä. Laurin asuinpaikalle ei ole monta askelta nykyiseltä Viisjoen tieltä. Bussin nokka on kohti kirkonkylää.
Jälkipolvia pellolla, joka oli peltoa myös Lauri Ahtiaisen aikana. Kaikki Wanhajaaman talot sijaitsivat tässä ympärillä 1770-luvulla.
Samana aamuna ennen Viisjokea kävimme myös Sakkolan kirkon raunioilla. Kirkonkirjojen mukaan Lauri Ahtiainen haudattiin sinne vuonna 1756, kirkon pienemmän oven lähelle.
Sateessa Sakkolan kirkon raunioilla. Tänne esi-isä Lauri haudattiin vuonna 1756, kirkonkirjojen mukaan pienemmän oven luo.	Matkanjohtajana toimineen Markku Lemmetin mukaan Sakkolan kirkko oli samantyyppinen ristikirkko kuin Metsäpirtissäkin.
Mitä muuta matkalla nähtiin? Kotiseutumatkan aikana ehdittiin viettää perillä kaksi kokonaista päivää. Perjantaina käytiin ensin yhdessä Metsäpirtin kirkon luona sijainneella lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkillä ja etsittiin myös kirkon kivijalan jäänteitä venäläisen hautojen joukosta, rauta-aitojen ja nokkospöheikköjen keskeltä.
Sen jälkeen käytiin vanhalla suomalaisella hautausmaalla ja siellä olevilla muistomerkeillä. Hautausmaan muistomerkkien ympärillä oleva laatoitus on tänä keväänä uusittu. Ennen heinäkuun alussa vietettävää Metsäpirtin pitäjäjuhlaa muistomerkkialueen kunnostusta on tarkoitus vielä jatkaa. Vanhat penkit lahosivat käyttökelvottomiksi ja paikalla on usein tehty myös ilkivaltaa. Hautausmaan vallannutta pusikkoa raivattiin vuosi sitten toukokuussa maata myöten. Nyt angervopensas on jo uudelleen hyvässä kasvussa, mutta muutamia vanhoja hautamuistomerkkejä on näkyvissä. Marteliuksen sukuseura on laittanut yhteen niistä pienen muistolaatan, jossa on siihen haudatun lapsen nimi. Hautausmaalta matka jatkui etelän suuntaan Paukunmäelle, mistä katseltiin maisemia Viisjoen yli Puikkolan ja Joentaan kylien suuntaan. Molemmissa kylissä asui ennen sotia Ahtiaisten sukuun kuuluvia perheitä. Hautausmaan vanhimmat puut saivat nekin haavoja talvisodassa. Kaarnajoen patteri tuhosi tykkitulella Metsäpirtin kirkon, kun sen polttaminen ei ollut onnistunut ja vihollinen käytti rakennusta hyväkseen. Osansa siitä saivat myös hautausmaan puut.	Metsäpirtin kirkon kivijalkaa etsimässä. Kirkon ympäristö on nykyisten asukkaiden hautausmaa. Suomalaisten jättäessä seudun kirkon luona olivat sankarihaudat, mutta varsinainen hautausmaa oli hiukan etempänä tien varressa. Katkenneen ristin jäännökset hautausmaalla. Metsäpirtin hautausmaan muistomerkkialueelle on tehty tänä keväänä uusi laatoitus. Hautausmaa oli käytössä 1900-luvun alusta sotiin asti. Viime vuonna alueelta raivattiin aluskasvillisuutta maan tasalle, mutta se kasvaa nopeasti uudelleen.
Paukunmäeltä palattaessa pysähdyttiin vielä Metsäpirtin korkeimmalle kohdalle Hatakanmäelle. Siellä on rautarakenteinen tähystystorni, jonne sen huonokuntoisuudesta huolimatta pääsee edelleen kiipeämään pari-kolme henkeä kerrallaan (omalla riskillä luonnollisesti). Puusto mäen ympärillä kasvaa, mutta hyvällä säällä näkymät avautuvat idässä yhä Laatokalle, aina Konevitsan luostarisaarelle asti, ja lännessä pitkälle Rautuun. Sateisen lauantain aloitimme käymällä ensin Sakkolassa. Sakkolan kirkonkylässä kävimme kirkon raunioilla, paluumatkalla pysähdyimme Kiviniemen koskelle, missä Vuoksen vesi virtaa voimalla ja väellä kohti Suvanto-järveä. Näkymä Hatakanmäeltä Laatokan ja Taipaleenjoen suun suuntaan.	Uskaliaat kiipesivät kukin vuorollaan Hatakanmäen rapistuneeseen torniin kuvaamaan.
Seuraava kohde oli Taipaleenjoen lossiranta Metsäpirtissä. Talvisodan ensimmäisenä päivänä Taipaleen lossilla evakuoitiin siviiliväestö Metsäpirtin kirkonkylästä. Koko talvisodan suomalaiset sitten puolustautuivat virran vastarannalla, Terenttilän puolella, ylivoimaista vihollista vastaan. Tappiot olivat suuret ja vastarannan maaperässä on yhä rautaa joka askeleelle. Nykyiset datsanrakentajat ovat varmaan löytäneet sitä kosolti. Taipaleesta ajoimme Vorken rantaan ihailemaan Laatokkaa. Päivä oli harmaa ja sateinen ja ulapalta vyöryi tuulisen eilispäivän vanhaa maininkia, joka kahahti rantaan säännöllisin välein. Vesi oli korkealla, joten komeasta hiekkarannasta ei ollut näkyvissä juuri mitään tällä kertaa. Omilla kivijaloilla Koska lauantaiksi oli luvassa sateista ja huonoa säätä, käytettiin perjantain aurinkoinen iltapäivä kunkin matkalaisen omiin kiinnostuksen kohteisiin. Hajaannuimme eri suuntiin, ja apuna oli paikallisia takseja. Suuri osa kävi Saaroisten aallonmurtajalla, jokunen Joentakana ja yksi ryhmä seikkaili autolla Tappariin asti. Ainakin Tapparin ryhmä on alustavasti lupaillut kirjoittaa matkakertomusta retkestään myös muiden luettavaksi.
Itse osallistuin tiilenpäiden kaiveluun Salomon ja Susanna Ahtiaisen kotitalon Ahosaaren raunioilla. Paikalla oli peräti yhdeksän Salomon ja Susannan 3., 4. ja 5. jälkipolviin kuuluvaa. Lapio lyötiin maahan uunin kupeessa ulko-oven luona. Löysimme vihreäksi patinoituneen kahvipannun kyljen, kirveen terän ja tulen muhkuraisiksi sulattamia lasin ja keramiikan palasia ja erilaisia raudan kappaleita. Varsinkin nuorimmat innostuivat kaivamaan entistä enemmän, kun maahan romahtaneiden tiilten välistä löytyi jännittäviä esineitä. Naulat oli helppo tunnistaa. Suurimman löytyneen kappaleen, koristeellisen rautaesineen päättelimme kappaleeksi poljettavan ompelukoneen jalkaa ja vauhtipyörää. Vuonna 1939 talossa asui Hilma Ahtiainen lapsineen. Olisiko Hilma nostanut ompelukoneensa valmiiksi oven suuhun odottamaa hakijaa, jota koskaan ei tullut? Ahosaaren kaivutöitä.	Ahosaaren uunin vierestä ovensuusta löytyi jotain, joka ehkä on ollut nuorten kaivajien isomummon ompelukone syksyllä 1939. Kahvipannu ja kirves ainakin löytyivät.
Matkaterveisin Raija Herrala-Nurmi

Metsäpirtin Ahtiaisten Sukuseuran logo

Esi-isä Laurin jalansijoilla