Sukuseuran vuosikokous 2012

Vuosikokoustunnelmia Karjalohjan Päiväkummusta 1.-2.9.2012.
Päiväkummun kylpylähotelli sijaitsee kauniin Lohjanjärven kupeessa.
Tervetulokahvit nautittiin sukuhaarojen tutkimisen ohessa: Harri Laine oli laatinut osallistujista mielenkiintoiset sukutiedot. Lauantaina ei sää suosinut ulkoilijoita – silti useat meistä pulahtivat illan päätteeksi rantasaunasta vielä uimaankin. Saunatuvassa riitti innokasta keskustelua ja valokuvakansioiden selailijoita. Sunnuntaina jatkettiin vanhojen valokuvien tunnistusta. Monet tuntemattomat kuvat/henkilöt pystyttiin nimeämään, kiitos siitä kuvien kerääjille ja hyvämuistisille tunnistajille!

Päiväkummun päärakennus

Lauantain kokousväkeä


Saunatuvassa viihdyttiin

Innokkaita valokuvien tutkijoita

Vuosikokoukseen osallistui 31 seuramme jäsentä. Kaiken kaikkiaan viikonlopun tapahtumaan osallistui 38 henkilöä. Rattoisaa seurusteluaikaa oli riittävästi, ympäristö oli upea.
Odotamme toiveikkaina seuraavaa, 20-vuotisjuhlakokousta Uudessakaupungissa ensi syksynä. Sukukirjan valmistumista tähdätään tuohon juhlatapahtumaamme.


teksti: Katariina Ahtiainen
kuvat: Riitta Siltanen ja Leevi Tuokko