Toimintakertomus 2004-2005

Toimintakertomus on tehty vuosikokousten 12.9.2004 - 21.8.2005 väliseltä ajalta.

Vuosikokous 2004

Vuoden 2004 vuosikokous pidettiin 12.9.2004 Siikaniemen kurssikeskuksessa Hollolassa 30 henkilön voimin. Kokouksen alkajaisiksi kuulimme Heli Ahtiaisen soittamana kaksi pianoesitystä. Kokouksen aikana kuultiin sukuseuran perustajan Heikki Ahtiaisen runonlausuntaa. Hän esitti Yrjö Jylhän runot Kirkastu ja Ristilipun alla. Hän myös luovutti Metsäpirtti-arkistolle tekemänsä äänitekokoelman "Muistojen matka talvisodan Taipaleenjoelle".

Hallituksen erovuoroisia jäseniä olivat esimies Markku Saarinen sekä Asko Ahtiainen. Kumpikin valittiin jatkamaan hallituksessa myös seuraavan kolmivuotiskauden.

Kokouksen antia oli tekeillä olevan sääntömuutoksen päälinjoista keskustelu jäsenistön kannalta katsottuna.

Sukuseuran toimintaa

Jäsenille postitettiin joulukuussa 2004 järjestyksessään kuudes sukuseuran lehti. Lehti on ilmestynyt aina loppuvuodesta vuosikokouksen ja joulun välissä.

Sukukirjatoimikuntaan kuuluvat Ilmi Pesonen, Pentti Ahtiainen, Niilo Kiiski, Raija Herrala, Markku Lemmetti ja Harri Laine. Sukukirjatoimikunta on jatkanut puurtamista kirjan parissa ja ovat sen merkeissä kokoontunut kuluneen vuoden aikana kolme kertaa.

Sukuseuran edustajat osallistuivat Karjalan Liiton liittokokoukseen 23.4 ja luovuttivat siellä sukuseuran standaarin Karjalan Liitolle. Sukuseuran esimies Markku Saarinen piti lyhyen esityksen sukuseurasta kokousväelle.

Sukuseura järjesti toukokuun lopulla Liedossa kyykkäpäivän, jossa esimies Markku Saarinen opasti 22:ta innokasta, enemmän tai vähemmän kokenutta kyykkääjää, pelin saloihin. Heittotekniikkaa oli opettamassa myös aktiivikyykkääjä Hannu Orava Liedon karjalaisista.

Sukuseuran kotisivuja Internetissä on päivitetty uusilla tiedoilla pitkin vuotta. Nettisivujen yhteyteen on avattu keskustelupalsta, joka on avoin kaikille nettisivuilla vierailijoille. Sukuseuran toimintaan osallistuvaan keskusteluun vaaditaan rekisteröintiä, jolloin foorumissa esiinnytään omalla puumerkillä. Huhtikuussa avattiin myös matkapuhelimella selattavat wap-sivut osoitteessa www.sukuni.fi/ahtiainen/ver5/wap.wml

Hallitus on pitänyt toimintakauden aikana järjestäytymiskokouksen lisäksi kaksi kokousta sekä käsitellyt useita asioita puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Sukuseuran nettisivujen yhteyteen avatulla keskustelufoorumilla on hallitukselle oma keskustelualue, jonka käyttöä asioiden puimiseen on harjoiteltu kuluneen kesän aikana.

Edustustoimia

Sukuseuran edustajat ovat osallistuneet toimintakauden aikana Metsäpirttijärjestöt -toimikunnan kokouksiin ja osallistunut siten Metsäpirttiä koskevien asioiden käsittelyyn.

Karjalaiset kesäjuhlat olivat Lahdessa 17. - 19.6. Pieni ryhmä sukuseuran jäseniä osallistuivat seuran puheenjohtaja Markku Saarisen johdolla juhlakulkueeseen seuran nimikyltin kanssa.

Metsäpirtin pitäjäpäivät järjestettiin Lempäälässä heinäkuun 2.-3. päivänä. Varsinaisesti sukuseuraa ei juhlissa esitelty, mutta paikalla ollut Kalevi Hyytiä (myös Ahtiaisten sukuseuran jäsen) oli esittelemässä Metsäpirtin talojen tietokantaansa ja vastaili myös esitettyihin Ahtiaisten sukuseuraa koskeviin kysymyksiin.

Seuran jäsenistö

Vuoden 2004 lopussa poistettiin jäsenlistoilta 4 jäsentä maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi. Yksi poistetuista jäsenistä oli nuorisojäsen, jonka jäsenedellytykset eivät enää täyttyneet.

Kuluneena toimintavuotena kaksi sukuseuran jäsentä on nukkunut pois ja kuusi eronnut. Uusia jäseniä on toimintavuoden aikana tullut vain 6 kappaletta, joka on hyvin vähän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tämän hetken jäsenmäärä on 139 jäsentä, joista 63 on miehiä ja 76 naisia. Jäsenmäärä on ensimmäistä kertaa seuran historian aikana vähentynyt toimintavuoden aikana.

Jäsenistä kaksi on nuorisojäseniä, yksi ainaisjäsen sekä yksi kunniajäsen ja yksi jäsenmaksusta vapautettu vapaajäsen. Jäsenistön keskimääräinen ikä on 59 vuotta ja 4 kuukautta (9 jäsenen syntymäaikatietoja ei ole jäsenrekisterissä).

Jäsenistön saamat kunnianosoitukset

Karjalan Liitto on myöntänyt mitalit seuraaville Metsäpirtin Ahtiaisten sukuseuran jäsenille.

Karjalan Liiton hopeinen ansiomerkki myönnettiin Ilmi Pesoselle

Karjalan Liiton pronssinen ansiomerkki myönnettiin Kari Ahtiaiselle ja Markku Lemmetille

Karjalan Liiton harrastemerkki myönnettiin Niilo Kiiskelle ja Veikko Revolle

Järjestötyöstä pronssinen ansiomerkki myönnettiin Airi Kososelle

Liedossa, 21.8.2005

Sukuseuran hallitus