Metsäpirtin Ahtiaisten lehti
maaliskuu 2008
SUKUTUTKIMUSOPPAITA ESITTELYSSÄ
Sukututkimuksesta kiinnostuneille on tarjolla kursseja, mutta apua saa myös kirjallisista oppaista. Kirjaoppaita voi selata rauhassa ja tutustua vaikkapa niiden antamiin nettiosoitteisiin.
Seppo Palander on julkaissut useita oppaita, joista uusin on ”Suku tutkimusta internetissä” (Sukuseurojen keskusliitto, 2007). 78 sivua.
Tässä kirjassa on selkeästi ja yksityiskohtaisesti kerrottu tutkimuksenteosta. Esimerkkejä ja mallitekstejä löytyy. Kirjan lopussa on lähdeluetteloita ja nettiosoitteita.
Vaikkei lukija aikoisikaan itse sukuaan tutkimaan, saa kuitenkin tiivistetysti kuvan, mitä sukututkimus pitää sisällään.
Eine Kuismin & Elina Kuismin: Sukututkimusaapinen. Esivanhempien jäljillä. (Sukuseurojen keskusliitto, 2007) 158 sivua.
Erityisesti lapsille ja nuorille suunnattu sukututkimusopas. Päähenkilönä on nuori tyttö, Jenny, joka on aloittamassa sukututkimusta ja häntä opastavat suvun vanhemmat sekä asiantuntijat.
Kirjassa on runsaasti kuvitusta, havainnolliset esimerkit ja eloisa teksti. Teksti on kaiken lisäksi selkeää ja yksinkertaista. Lisäksi on runsaasti lasten laatimia sukupuita värikuvina. Tämä kirja sopii kaikenikäisille lukijoille!
Satu Savia & Terhi Willman: Suvun muistot talteen. Suvun muistitiedon tutkimusopas. (Sukuseurojen keskus, 2005) 50 sivua.
Ohut vihreä vihkonen, mutta täynnä asiaa! Kirjoittajat neuvovat, miten järkevällä tavalla kannattaa kerätä suvun muistitietoa. Tottakai jokainen voi toteuttaa omia ideoitaan, mutta tässä hyvät raamit tietojen tallentamiseen.
Kirjanen on hieman hankala luettava, sillä se on tiheällä rivivälillä tehty eivätkä esimerkkisivut näy hyvin. Kirjan lopussa on paljon vinkkejä asiaan liittyvästä kirjallisuudesta.
Katariina Ahtiainen

edellinen sivu
seuraava sivu
sisällys